Olen aloittanut proosakurssin. Ohjaajana on kirjailija Leena Parkkinen, ja opiskelijoita on kymmenkunta. Ryhmä tuntui kerrassaan mainiolta!

Kevätkauden ensimmäisellä kerralla käsittelimme miljöötä. Sen jälkeen kun Parkkinen oli puhunut miljöön käsitteestä (johon hänen mukaansa fyysisen paikan lisäksi liittyy henkinen ilmapiiri eli esim. paikassa olevien ihmisten ajatukset, uskomukset ja suhtautumistavat), kirjoitimme kaksikymmentä minuuttia.

TEHTÄVÄNÄ meillä oli keksiä kolme miljöötä (esim. kasvitieteellinen puutarha, teurastamo ja vessa). Sen jälkeen vaihdoimme laput keskenämme, ja saimme valita yhden kolmesta lapulla olevista miljöistä. Naisen ja miehen tuli kohdata valitsemassamme paikassa ja riidellä esineestä, joka on miehen taskusssa ja jota mies ei suostu antamaan naiselle. Tilanteen piti ratketa jollain tavalla.

Koin tehtävän loistavaksi. Se oli juuri sopivan avoin ja rajoittava, jotta mielikuvitus lähti liikkeelle. Kirjoitin itse Sarasta ja Ahmedista, jotka olivat joutuneet kerrostalon pommisuojaan. Koin taas, että ryhmän läsnäolosta ja innostuneisuudesta sai energiaa omaan kirjoitukseen. Kirjoittamisen jälkeen luimme tekstit ääneen, ja kaikki saivat kannustavia, idearikkaita kommentteja.

Teetätin itse uhkarohkeasti saman tehtävän eräällä yleisilmeeltään boheemilla seiskaluokallani. Ajattelin, että tehtävä olisi mahdollisesti liian vaikea, mutta "ihan helppo" kommentoivat oppilaat.